Kriisiaika käytetään matkahätäpalveluiden huippukuntoon hiomiseen
COVID-19 on lykännyt matkasuunnitelmia ja -haaveita tulevaisuuteen. SOS International on valmiina tarjoamaan entistä parempaa asiakaspalvelua ja matkahätäpalveluita, kun matkailu palaa taas lähemmäksi normaalitasoa.
SOS Internationalin hälytyskeskuksessa on hiljaista, kun pohjoismaalaiset eivät matkusta. Sairastuneille tai loukkaantuneille turisteille ei tarvitse järjestää lääkäripalveluita, kotimatkoja ja sairaalapaikkoja samassa määrin kuin tavallisesti.
Tilannetta voi jäädä surkuttelemaan, tai sitten voi tarttua toimeen ja hyödyntää hiljaisen ajan mahdollisimman tehokkaasti. Travelcare-palveluiden toimialajohtaja, Karin Tranberg, on sitä mieltä, että kun yksi ovi sulkeutuu, toiset ovat avautuvat.
– Käytämme hiljaisen ajan toimintamme kehittämiseen ja hienosäätöön, jotta olemme kriisin jälkeen entistä parempi yhteistyökumppani, Karin Tranberg kertoo.
Entistä parempaa asiakaspalvelua
Viime kuukausina uuteen asiankäsittelyjärjestelmään liittyvään työhön on ollut käytettävissä enemmän resursseja. Hanketta aikaistettiin, joten työntekijät harjoittelevat nyt täyttä vauhtia uuden järjestelmän käyttöä, joka otetaan käyttöön useita kuukausia alkuperäistä suunnitelmaa aikaisemmin.
– Uusi asiankäsittelyjärjestelmä helpottaa vahinkojen käsittelyä päivittäisessä työssä, mutta ennen kaikkea sen tarkoituksena on parantaa asiakaspolkua, Karin Tranberg kertoo.
Uudelleen järjestelyä ja päivittämistä
Toinen tulevaisuuteen valmistautumista koskeva toimenpide on tehtävien uudelleen järjestely, jonka seurauksena muun muassa korvauspalvelut on liitetty hälytyskeskukseen. (Linkki toiseen artikkeliin.)
Lisäksi maailmanlaajuista terveydenhoitopalveluiden toimittajaverkostoa on päivitetty ja muokattu. Verkosto koostuu eri puolilla maailmaa toimivista palveluntuottajista ja yhteistyökumppaneista, ja toimiva verkosto on edellytys laadukkaiden matkahätäpalveluiden tarjoamiseen.
Hälytyskeskuksen tapausmäärän laskusta huolimatta SOS International on ylläpitänyt koko koronakriisin ajan – ja ylläpitää edelleen – valmiutta, joka takaa, että matkahätäpalvelut ovat täydessä valmiudessa heti, kun matkailu pääsee jälleen käynnistymään.
Ota yhteyttä
Tarvitsetko kiireellistä apua matkan aikana?
Ota yhteyttä SOS Internationalin hälytyskeskukseen numeroon
+358 (0)9 25 27 11 60.