Kesälomalla ulkomaille matkustaneista suurin osa oli tanskalaisia ja ruotsalaisia
Odotettua harvempi matkusti ulkomaille kesällä 2021, ja tanskalaiset ja ruotsalaiset matkustivat huomattavasti enemmän kuin norjalaiset ja suomalaiset. Tämän kertoo SOS Internationalin matkahätäpalvelun keräämät tilastot kesältä.
Matkahätäpalvelu, joka auttaa ja neuvoo, kun pohjoismaiset matkustajat loukkaantuvat tai sairastuvat ulkomailla, on käsitellyt yhteensä lähes 12 500 tapausta kesä-elokuussa 2021. Tämä vastaa noin 30 prosenttia tapauksista ”tavallisena” kesänä ennen koronaa.
- Tapauksia on ollut odotettua vähemmän, mutta tapausten käsittely on ollut haasteellisempaa koronaan liittyvien tilanteiden vuoksi, kertoo Travelcare-osaston johtaja Karin Tranberg.
Lue, miten COVID-19 on vaikuttanut kotimatkojen järjestelyihin: Kotimatkojen järjestäminen vaatii etsivätyötä
Monet matkahätäpalveluun tulleet yhteydenotot ovat liittyneet koronaan. Apua on esimerkiksi pyydetty koronatesteihin lomakohteissa, COVID-19-tartunnan saaneiden hoitoon ja paikallisten rajoitusten neuvontaan.
- Olemme saaneet paljon kyselyjä matkailijoilta, jotka tarvitsevat apua ja neuvontaa testeissä, karanteeneissa ja paikallisten ohjeiden tulkinnassa, Karin Tranberg kertoo.
Lue tästä, kuinka mm. täyteen varatut koronahotellit ovat luoneet haasteita: COVID-19 tekee yksinkertaisistakin asioista haasteellisempia
Mitä sanoo kristallipallo?
Samalla kun loppukesä vaihtuu syksyyn, odottaa Travelcare nyt uutta epävarmaa matkailusesonkia. Pohjoismaiden rokotusohjelmissa on suuri ero, ja Delta-variantti leviää Norjassa juuri nyt. Kaikki tämä vaikeuttaa tulevan kauden matkustusaktiviteetin ennustamista:
- Pandemiasta olemme oppineet, että meidän on sopeuduttava suureen arvaamattomuuteen. Tulemme kokemaan matkustusaktiviteettien laskuja kasvamisen sijaan, kertoo Karin Tranberg.
On kuitenkin selvää, että SOS International ei odota korkeaa matkustusaktiviteettia syksyn 2021 aikana.
SOS International odottaa pandemian taloudellisten seurausten selkeytyvän lähitulevaisuudessa. Jotkut maat ovat olleet kovan paineen alla, ja se näkyy jo nyt terveydenhuollon hintojen nousussa.
SOS International tekee kaikkensa pitääkseen kulut hyväksyttävällä tasolla, mutta jonkin asteinen lääketieteellinen inflaatio on odotettavissa.
Ota yhteyttä
Tarvitsetko kiireellistä apua matkan aikana?
Ota yhteyttä SOS Internationalin hälytyskeskukseen numeroon
+358 (0)9 25 27 11 60.